
Pohjois-Korean johtaja Kim Il Sung kuolee v. 1994.
16. TAMMIKUUTA Suomessa käydään maan historian ensimmäisten suorien presidentinvaalien ensimmäinen vaalikierros. Toisella kierroksella Martti Ahtisaari voittaa niukasti Elisabeth Rehnin.
7. HELMIKUUTA Riitta Uosukaisesta tulee Suomen eduskunnan ensimmäinen naispuhemies.
4. MAALISKUUTA Euroopan parlamentti hyväksyy Suomen, Ruotsin, Norjan ja Itävallan EU:n jäseniksi. Liittyminen on kuitenkin vielä vahvistettava kansanäänestyksillä.
14. KESÄKUUTA yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä Carl Barks aloittaa Suomen-vierailunsa Aku Ankan 60-vuotispäivän yhteydessä.
8. HEINÄKUUTA kuolee Pohjois-Korean presidentti Kim Il Sung. Hänet nimitetään kuolemansa jälkeen Pohjois-Korean ikuiseksi presidentiksi.
18. SYYSKUUTA sosiaalidemokraatit ja Vasemmistopuolue saavat enemmistön Ruotsin eduskuntavaaleissa. Uuden hallituksen pääministeriksi nimitetään Ingvar Carlsson.
28. SYYSKUUTA matkustajalautta Estonia kärsii haaksirikon Itämerellä, jolloin 852 hukkuu ja 137 säilyy hengissä.
16. LOKAKUUTA järjestetyssä kansanäänestyksessä 56,9 % suomalaisista kannattaa EU:hun liittymistä.
11. JOULUKUUTA Venäjän presidentti Jeltsin päättää aloittaa sotatoimet Tšetšeniassa.