TULEVAISUUS ON NYT

Vuonna 2000 kupla puhkesi ja kiihkeimmätkin intoilijat joutuivat tunnustamaan telekom-kauppojen mielettömyyden. Sonera on siitä itsestään selvä esimerkki Suomen historian kaikkien aikojen surkeimmalla kaupallaan.

Aulis Salin oli vielä Soneran toimitusjohtajanana, mutta käytännössä kaupat hoiti Kaj-Erik Relander. Hallitus nimitti maaliskuussa 2000 Relanderin Salinin seuraajaksi kuitenkin siten, että Relander astuisi tehtävään vasta vuodenvaihteessa 2001.

Maailman pörssit saavuttivat 6. maaliskuuta kaikkien aikojen korkeimmat lukemansa, all time high. Suomen valtion ajoitus osui aivan nappiin, sillä valtio päätti juuri sinä päivänä myydä kolme prosenttia Soneran osakkeista kansainvälisille ja kotimaisille sijoittajille. Hinnaksi tuli huimaavat 12 miljardia markkaa, siis 547 markkaa (92 euroa) osakkeelta.

Suomen valtio sai yhteensä noin 6,6 miljardia euroa Soneran osakkeiden kolmesta myynti­kerr­asta vuosina 1998, 1999 ja 2000, ja se säi­lyi kuit­enkin 53 prosentin omistusosuudellaan edelleen pääomistajana yhtiössä, jonka markk­ina-arvo oli nyt noin 67 milj­ardia euroa. Verta­ilun vuoksi mainittakoon, että Suomen valtionvelka oli tuohon aikaan 69 miljardia euroa.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö toivoi, että Soneran osakemyynnistä saadut tuotot käytettäisiin ensi sijassa juuri valtionvelan

Sauli Niinistö

lyhentämiseen. Tälle odo­tt­amattomalle tulo­läh­tee­lle oli kuitenkin mon­ta ot­ta­jaa – etenkin edus­kun­n­assa esite­ttiin mon­in­aisia luovia ideoita rah­ojen käyttöön.

Kolme aaltoa vyöryi toinen toisensa perään, Kaj-Erik Relander kom­mentoi: pörssin suun­naton nousu, mille­nium-ongelma ja Int­ernet-kupla. ”Sonera oli Nokian takapihalla toimiva kannattava operaattori. Kansainväliset investoinnit alkoivat tuottaa voittoa. Meillä oli taitavia insinöörejä, mutta mitä me voisimme tehdä, että heistä hyödyttäisiin vielä enemmän? Viestin yhtenä osana oli, ettemme enää olleet operaattori vaan Internet-yhtiö. Se profiili nosti aivan selvästi pörssikurssia."

Relander kertoo, että hänelle tulvi ostoehdo­tuk­sia Euroopan suurilta opera­atto­rei­lta: Voda­fone­lta (Julian Horn-Smith), Fra­nce Tele­com­ilta (Michel Bon), Deut­sche Tele­kom­ilta (Ron Som­mer), T-Mob­ile­lta (Kaj-Uwe Ricke), Telefónicalta (Juan Villa­longa), Tele Dan­mark­ilta (Henn­ing Dyre­mose). Kosijat esitti­vät kuiten­kin tois­tu­vasti yhden moit­teen: valt­ion omis­taja­roolin. Kukaan ei halu­nnut valt­iota omi­sta­jaksi siihen sisält­yvän polii­ttisen ris­kin vuoksi.

Samaan aikaan fuusiokaruselli pyöri rajua vauhtia. Mannesmann osti lokakuussa 1999 jättikaupalla Orangen. Pian sen jälkeen Vodafone osti Mannesmannin telekom-toiminnan vieläkin suuremmalla kaupalla. Saadakseen kaupalle Euroopan kilpailuviranomaisen hyväksynnän Vodafonen oli myytävä hiljattain hankittu Orange, josta France Telecom teki korkeimman tarjouksen.

France Telecomin Orange-kauppa varmistui vuoden 2000 toukokuun lopussa. France Telecomin hallituksen puheenjohtaja Michel Bon lensi muutamaa päivää myöhemmin Helsinkiin; hän halusi ostaa myös Soneran. Ehtona oli jälleen, että Suomen valtio myisi osakkeensa. Muutamaa viikkoa myöhemmin, kesäkuun lopussa, Suomen eduskunta antoikin sille siunauksensa. Mutta silloin Michel Bonin ehdotus ei ollut enää ajankohtainen.

Relander: ”Vodafonen kauppa olisi tuonut omistajalle eniten rahaa. Vodafone oli erityisen kiinnostunut yhtiöistä, joita me olimme olleet rakentamassa alalle Venäjällä, Turkissa ja Itä-Euroopassa. Jos Sonera olisi saanut niihin enemmistön, se olisi ollut Suomen valtion paras investointi.”

Mutta Relanderilla oli pahoja aavistuksia: ”Keväällä 2000 minusta alkoi tuntua, ettei tämä ehkä päättyisi hyvin. Siihen liittyi niin paljon odotuksia. Meillä oli hyvä yhtiö, mutta sen yllä

Pirjo Kekä­läi­nen- Torvinen

lepäsi kupla. Olimme hyvä operaattori, jolla oli yliarvostettu optio.”

Suomen surkein kauppa

3G-kauppojen taustalla oli kuvitelma siitä, että van­hat liike­toiminta­mal­lit oli­vat tull­eet tie­nsä pää­hän ja että perin­tei­seen teo­llisuu­teen perus­tu­van van­han talo­uden koko luo­nne oli muuttu­massa dramaa­tti­sesti. Son­era piti lähtökohtanaan, että yhtiö oli liian pieni. Jotta se voisi tehdä isoja kauppoja, sen oli ehdottomasti saatava vahva kumppani.

3G-lisensseistä muodostui pääsylippu neuvottelupöytiin. Relander antoi päävastuun neuvotteluista Pirjo Kekäläinen-Torviselle, joka oli aikoinaan ollut perustamassa Benefonia, matkapuhelinten valmistajaa, ja joka tunnettiin tiukkana neuvottelijana. Ensimmäisessä kaupassa tammikuussa 2000 hän osti Soneralle 15 prosentin omistusosuuden Xfera Movile –konsortioon, joka hankki yhden Espanjan lisensseistä 130 miljoonalla eurolla. Lisenssillä konsortio sai siis oikeuden rakentaa verkon ja ryhtyä operaattoriksi – huomattavasti suuremmin kustannuksin.

Kaksi kuukautta myöhemmin Isossa-Brit­anniassa Sonera heitti pyyhkeen kehään 91. tarj­ous­kierr­oksen jäl­keen, joll­oin yhden 3G-lise­nssin hinta oli nous­sut 3,5 milja­rdiin euroon. Ruuti pääte­ttiin sää­stää Sak­saan lähte­mällä mukaan kons­or­tioon, joka kilp­aili siellä peli­ssä olle­ista peräti kuud­esta 3G-lise­nssistä.

Rahoitusta ei pidetty ongelmana. Turkcell, joka oli pitkälti Soneran luomus, vietiin pörssiin kesäkuussa, mikä toi Soneralle 670 miljoonan euron tuoton. Samassa kuussa kävi selväksi, että Sonera saisi kotiutettua amerikkalaisen Voice­streamin myynnistä omistus­osuudestaan usko­matt­oman 2,6 miljardin euron voiton.

Panostus Saksaan perustui Relanderin mukaan muun muassa pattern recognitioniin. GSM-puhe­lujen keskimääräinen asiakastuotto oli 10 vuodessa kasvanut nollasta 35 euroon kuu­kau­de­ssa. Olet­uksena oli, että kuukausi­tuotto voisi edelleen kaksin­kertaistua 3G-palve­lujen avulla seuraavan kymmenen vuoden kuluessa.

Saksan tarjouskilpailua pystyi seuraamaan Internetissä. Soneran hallitus oli asettanut lisenssin kattohinnaksi peräti 12 miljardia euroa. Huutokauppa päättyi 173 tarjouskierroksen jälkeen 17. elokuuta. Saksan valtio sai 50,5 miljardia euroa kuudesta lisenssistä. Sonera sai yhdessä kumppaninsa, Telefónican, kanssa niistä yhden 8,4 miljardilla eurolla, josta Soneran osuus oli 3,6 miljardia.

Martin Bangemann, EU:n teollisuuskomissaari vuosina 1989–1999. Toimi sen jälkeen Telefónican konsulttina lobbaamassa tiiviin Sonera-yhteistyön puolesta.

Relander: ”Tietenkin asetimme hinnan liian korkealle. Jälkikäteen on selvää, että kauppoihin liittyi liian monia tunteita. Tapahtui liian paljon. Saksan lisenssi oli meiltä viimeinen, ehkä vähän epätoivoinen yritys päästä Eurooppaan."

Soneran kohtalondraama

Toinen virhearvio koski 3G-teknologiaa, joka oli vielä lapsenkengissään. Relander: ”Laskelmissa ei otettu huomioon, että 3G-terminaalit myöhä-

Jouko Mar­tt­ilan kirja Mitä tod­ella tapah­tui?

eduste­ttuna, oli hyväks­ynyt ne. Mutta kun polii­tikot sai­vat sit­ten pape­rit pöyd­äll­een, he sano­ivat ei. Sopi­musten hyvi­tys­pake­tit oli­vat liian ante­liaita. Tasoa olisi laske­ttava 60 prose­nttia. Neuvo­ttelu­varaa ei ann­ettu.

Kaj-Erik Relander: ”Tällaista ei pitäisi voida tapahtua. Tämän jälkeen oma tiimini kääntyi minua vastaan.”

Jouko Marttila kuvaa kirjas­saan Sonera. Mitä todella tapahtui? kuinka mie­li­piteet Soneran hallituksessa nyt hajosivat. Pirjo Kekäläinen-Torvinen halusi jatkaa aggre­ssii­vista osallistumista Euroopan 3G-huuto­kauppoihin ja otti yhteyttä muutamaan halli­tuksen jäseneen, jotka asett­uivat hänen kanna­lleen. Halli­tus koko­ontui loka­kuussa epä­virall­iseen kokou­kseen, jossa ehdo­tet­tiin Rela­nderin erotta­mista. Se ei kuitenkaan toteutunut, koska puheenjohtaja Markku Talonen tuki Relanderia ja ilmoitti, että siinä tapauksessa hänkin eroaisi.

130 miljardia euroa

Soneran kriisi oli koko alan kriisi, mutta Sone­ran pudotus osoittautui kaikkein suurimmaksi. Ker­ran­kin tiedotus­välineet yrittivät rauhoitella tila­nnetta. Ruotsin kaksi johtavaa päivälehteä kirjoittivat esimerkiksi, että ”kenenkään ei tarvitse huolestua, että pörssikurssin pudotukset ennustaisivat taantumaa” (Dagens Nyheter) ja ettei siihen liittynyt ”sen suurempaa drama­tiikkaa, vaikka pörssi joskus korjaakin kurss­iaan" (Svenska Dagbladet). Maailman pörssit eivät kuitenkaan kuunnelleet näitä sanoja. Telekom-operaattoreiden osakekurssit romahtivat armotta samaan aikaan kun kassakirstut tyhjenivät 3G-huutokaupoissa.

EU-maista yhdeksän järjesti 3G-huutokaupat vuosina 1999 ja 2000. Operaattorit maksoivat lisensseistä yhteensä 130 miljardia euroa.

Ratkaisevana kysymyksenä oli, milloin operaattoreiden kriisi leviäisi myös teollisuuteen eli siis Ericssonin ja Nokian kaltaisiin matka­puhe­linvalmistajiin. Vuonna 2000 niiden tilinpäätöksissä ei vielä näkynyt negatiivista suuntaa. Kumpikin mainituista yhtiöistä esitti tilinpäätöksessään ennätysluvut eikä Nokia peitellyt ylpeyttään siitä, miten sen liikevaihto sinä vuonna ohitti ruotsalaisen kilpailijansa luvut. Näin vain yhdeksän vuotta sen jälkeen kun Nokia oli ollut konkurssin partaalla ja hiuskarvan päässä joutua juuri Ericssonin ostamaksi.

JNT matkapuhelinoperaattorina

Soneran tapahtumista näkyi ulospäin vain osa, vaikka niiden seurauksista tulikin sittemmin dramaattisia. JNT:ssä keskityttiin tietenkin

omiin hankkeisiin, ja CityPhone ja ADSL olivat kaksi vuoden hallitsevaa teemaa.

”CityPhone oli aikoinaan erittäin hyvä tuote – ja olisi sitä vielä nykyäänkin”, Håkan Löfqvist sanoo. CityPhone-puhelut nimittäin laskutettiin kiinteässä verkossa, ja ne olivat käyttäjälle siis paljon halvempia. Lisäksi jos kiinteään kotinumeroon ei vastattu, puhelut siirtyivät CityPhoneen ilman ylimääräistä maksua.

CityPhone toteutettiin, kuten aiemmin on todettu, tiiviissä yhteistyössä Vaasan Läänin Puhelimen kanssa, jonka vaihde Vaasassa hoiti kaiken liikenteen. Markkinointi sen sijaan hoidettiin paikallisesti. ”Teimme esimerkiksi hienon esitteen, jonka kuvassa esiintyi oma henkilöstömme. Se ei ollut siihen aikaan mitenkään tavallista.” JNT sai toisena uutuutena laatia CityPhone-puhelinten käyttöohjeet.

ADSL-suodatin.

”Valmistelimme myös CityPhonen prepaid-version markkin­oille­tuon­tia. Jan-Erik Frost­dahl ja minä käv­imme Com­viq­issa Tuk­holm­assa tutu­stu­massa, mi­ten siellä tälla­isten liitt­ymien markki­noi­nti oli suu­nni­teltu. Pallo­tte­limme ideaa myös Oulun puhe­li­nyh­tiön kan­ssa”, Håkan Löfqvist kertoo.

Suomen 2G:n suunnittelema uusi valta­kun­nallinen verkko tunki kuitenkin nope­asti markkinoille. CityPhonen kaltaisiin erillis­ratk­aisuihin ei yksin­kertai­sesti kan­na­ttanut sijoi­ttaa resursseja, jos ne kuitenkin pian yhdistettäisiin uuteen verkkoon.

Asiaan liittyi vielä yksi seikka, nimittäin Suomen 3G:n valmistelema 3G-verkko. Koska omistajat olivat lähes samat, eri hankkeet oli syytä koordinoida ja hakea mahdollisimman paljon synergiaetuja. 3G-yhtiö saattoi esimerkiksi kehittää operaattoripalveluja myös 2G-yhtiölle. JNT:n osalta tämä suunnittelu helpottui, koska Bo Eklund – Kokkolan naapuriyrityksen toimi­tusjohtaja ja CityPhone-verkon yht­eis­työ­kumppani – valittiin Suomen 3G:n toimi­tus­johtajaksi.

Full-Rate ADSL

Vuodesta 2000 tuli tiivistahtinen myös tieto­verkon ja laajakaistatekniikan raken­tami­sessa. Hallitus päätti helmikuussa myydä JNT:n Datatie-osakkeet. Uusinvestoinnit suun­nat­tiin konkreettisesti kolmeen asiaan: alue­ellisen dataverkon ATM-tekniikkaan (toi­mi­ttaja: Cisco), ADSL-laajen­nukseen (toimi­ttaja: Eric­sson) ja kaapeli-tv:n head-end-laitteiden uudistamiseen digitalisointia varten (toimittaja: Teleste).

Nopeasti kävi selväksi, että ADSL:stä oli tulossa menestysjuttu. Ehkä se johtui osaltaan Håkan Löfqvistin innovaatiosta eli että tarjolla oli vain yksi nopeus, full-rate. Kaikki operaattorit ovat sittemmin alkaneet käyttää tätä käsitettä suuri­mmista nopeuksistaan. Varmaa on kuit­en­kin, että Multi.fi/JNT tarjosi ensi­mmä­isenä Suom­essa full-rate ADSL-palv­elua. Liitty­mis­maksun lisäksi palv­elun hinta oli 447 markkaa kuu­kaud­essa (noin 75 euroa).

Uranuurtajuudessa on kuitenkin omat puolensa. Antelias tarjous houkutteli monia, mutta se paljasti myös pullonkaulat. Ongelmana oli ennen kaikkea se, että liikenne JNT-verkosta ulospäin sujui hyvin rajallisesti. Asiasta raportoitiin myös paikallisessa lehdistössä Jakobstads Tidningin haastateltua kahta innokasta nettisurffaajaa, Jan-Victor Björkqvistiä ja Ludvig Allénia (jotka sittemmin saivat nimeä rock-yhtye Penelopen jäseninä).

Kohuttu Napster- tiedoston- jakopalvelu...

...ja sen amerikka­lai­nen perustaja Sean Parker.

Kumpikin oli tarttunut ADSL-tarjoukseen, mutta paria kuukautta myöhemmin he olivat kaikkea muuta kuin tyytyväisiä. Yhteyden nopeus oli pudonnut kymmenen kertaa hitaammaksi kuin mitä sen olisi pitänyt olla. Multi.fi oli luvannut 8 Mb mutta toimitti vain 256 kb. Nopeus oli ollut aluksi 2 Mb, Björkqvistin ja Allénin mukaan ihan OK, mutta sitten se oli hidastunut ilman minkäänlaista selitystä.

Jan-Erik Frostdahl valitti JT:ssä, että info­rmaa­tio oli ollut asiassa epäselvää. ”Meidän täytyy jatkossa ehkä selkeämmin ilmoittaa, että nopeus ulospäin eli siis JNT:n oman alueen ulko­puol­elle ei koskaan ole suurempi kuin 256 kb. ADSL toim­ii niin, että nopeus on huom­atta­vasti hita­am­pi ulos­päin kuin sisäänpäin. Teor­eet­tinen 8 Mb:n nopeus koskee vain paika­llista verkkoa. Ei silloin kun liikenne suunt­autuu helsinki­läiseen

Suomen 3P:n ja Suomen 2G:n yksinkertaiset logot.

palve­limeen.”

Se, ettei Internetin sisältö ollut paikallista, oli siis osa ongelmaa. ”Meillä ei ole varaa rakentaa kiinteää liittymää USA:han ja siksi Multi.fi on samassa tilanteessa kuin kaikki muutkin Internet-operaattorit. ADSL tuottaa aiempaa suunnattoman paljon enemmän liikennettä. Vapaan nopeuden vuoksi tarvittiin purkki ohjaamaan virtoja, mutta sitä emme tienneet me eikä LM Ericsson”, Frostdahl sanoi.

JNT investoi nyt välittömästi, lokakuussa 2000, laajakaistakapasiteettinsa lisäämiseen, minkä vuoksi Multi.fin oli helpompi ohjata liikennettä. Frostdahl toivoi ennen kaikkea enemmän paikallisia palveluja. Hän uskoi, että uudet ohjelmat edistäisivät tällaista kehitystä – hän mainitsi Napster-tiedostonjako-ohjelman, joka haki tietoa lähellä sijaitsevista tietokoneista eikä keskitetyistä palvelimista.

Frostdahlin mukaan monet ymmärsivät Internetin väärin: ”Internetille on leimallista, ettei se toimi samalla tavoin koko ajan. Se ei ole samanlainen kuin puhelinverkko vaan avoin yleinen verkko, jossa kaikki aina jaetaan kaikkien muiden kanssa. Se ei ole pelkästään itselle varattu linja niin kuin silloin kun soittaa puhelimella.”

Uusi valtakunnallinen GSM-verkko

Tämän ajan monet mobiilihankkeet synnyttivät useimmiten hämmennystä. Kuka sisäpiirin ulkopuolinen osasi erottaa Suomen 3G:n, Suomen 2G:n ja Suomen 3P:n?

Kaikkein kiireisintä oli saada Suomen 2G käynnistettyä eli siis uusi GSM-verkko, joka kilpailisi Soneran ja Radiolinjan kanssa. Aluksi tavoitteena oli saada verkko toimintaan ainakin suurimmissa kaupungeissa syyskuussa 2000, mutta se viivästyi useista syistä. Telehallinnon tarjoamien taajuuksien havaittiin esimerkiksi sijaitsevan ns. E-GSM-kaistalla, GSM:n tavallisen taajuusvälin ulkopuolella. Tietyt puhelinmallit eivät toimisi siinä. Viranomaiset löysivät vasta pitkittyneiden neuvottelujen jälkeen Suomen 2G:lle täydentävän kaistaleen 'tavalliselta' GSM-kaistalta.

Paikallisten yhtiöiden etuna oli, että ne saattoivat käyttää pitkälti sitä infrastruktuuria, jota ne olivat paikallisesti jo rakentaneet. Haittana oli samasta syystä puuttuva läsnäolo Helsingissä ja Tampereella, jossa uudella verkolla oli käytännössä pakko olla suuri kapasiteetti. Kustannukset nousivat sen vuoksi korkeiksi, ja ensimmäiset laskelmat osoittautuivat virheellisiksi. JNT:n hallitus päätti kuitenkin mukisematta osallistua Suomen 2G:n v. 2000 toteuttamaan kahteen osakeantiin, ensimmäiseen 2 099 000 markalla ja toiseen 353 000 markalla.

Uudet omistussuhteet oli myös selvitettävä matkan varrella. Loppujen lopuksi 33 Finnet-yhtiötä ryhtyi osakkaiksi 2G- ja 3P-yhtiöihin. JNT hyväksyi Suomen 2G -sopimuksen toukokuussa. Se erosi Radiolinja-sopimuksesta siltä osin, ettei yhteinen yhtiö voisi hylätä vanhempiaan, vaikka se sattuisi kasvamaan niitä isommaksi. Suhteet Radiolinjaan jatkuivat asiallisen kaupalliselta pohjalta: JNT rakensi edelleen infrastruktuuria Radiolinjalle, mutta pelkästään yhtenä kauppana muiden joukossa.

JNT siirsi kesäkuussa 2G-rahoituksensa Merita Rahoitukselle sale and lease back –sopimuksella. Toimittajat alkoivat ajalle tyypillisesti yhä useammin jakaa tehtäviä: 2G-verkon rakentamisessa Nokialla oli 80 prosentin, Ericssonilla 20 prosentin osuus.

Myös 3G-yhtiö toteutti annin v. 2000, JNT:n osalta kustannuksena oli 1 201 000 markkaa.

DNA:n logo kehitettiin tarkoin suunnitellussa prosessissa. Tavaramerkin oli tarkoitus edustaa yksilöllisyyttä, liikkuvuutta ja helppokäyttöisyyttä.

Finnet-liitto hajoaa ja DNA syntyy

Mutta rakennemuutos oli vielä kaikkea muuta kuin valmis. Heinäkuussa Helsingin Puhelinyhtiö muutti nimensä Elisaksi (virallisesti: Elisa Communications). Elokuussa Elisa irrottautui Finnet-liitosta. Marraskuussa Kaukoysin ja Elisan suhde määriteltiin uusiksi, mikä teki niistä kilpailijoita.

31. lokakuuta oli Suomen 3P:n vuoro muuttaa nimeään; siitä tuli DNA Finland. Suomen 3P:n alkuperäisenä tarkoituksenahan oli operaattori­palveluiden kehittäminen tulevaa 3G-liike­nnettä varten, mutta koska omis­tajina olivat samat yhtiöt, myös 2G-palve­luiden kehittäminen samo­issa puitt­eissa oli luonno­llista.

DNA:n markkinointijohtaja Kai Friman selitti

jonka nopeudet vaihtelivat 30:stä 100 kbps:ään ja joka oli teknisesti spesifioitu v. 1997. Koska tieto lähetetään ’pakettina’ kun sitä tarvitaan, puhelin voi olla jatkuvasti kytkettynä Internettiin. Joku keksi kuvata GPRS:ää 2,5G:nä, mikä kiihdytti odotuksia. Kaupallisia GPRS-palveluja tarjosi ensimmäisenä Ruotsin Telia, joulukuussa 2000.

Oma JNT-myymälä

Oman kiinteistön muutos- ja korjaustyöt näkyivät ja tuntuivat konkreettisesti JNT-väen työssä vuonna 2000. Muutamat pystyivät työskentele­mään väliaikaisissa, veroviraston aiemmissa tiloissa Choraeuksenkatu 9:ssä. Mut­ta monet joutuivat käytännön syistä työsken­tele­mään kiinteistössä ajoittain vaikeissa olo­issa saman­aikai­sesti korjaustöiden kanssa. Marraskuussa joka tapauksessa vietettiin harjan­nosta­jaisia, ja kaikki pääsivät ennen vuoden­vaihdetta muuttamaan takaisin tiloihin, joi­ta nyt kuvattiin hyvin tarkoituksenmukaisiksi.

Korjauksen yhteydessä päätettiin perustaa oma JNT-myymälä. Asiakaspalvelu ja erilaisten lisä­laitt­eiden myynti oli siihen saakka hoidettu sam­oissa tiloissa, mikä oli häirinnyt kaikkia osa­puolia. Myymälää harkittiin perustettavaksi franchising-periaatteella, mutta loppujen lopuksi siihen palkattiin myymäläpäällikkö. Sisustus suunniteltiin yhteistyössä DNA:n tavaramerkki­arkki­tehtien kanssa.

JNT:n myyjät olivat oppineet, että jotkut asiat olivat asiakkaille tärkeämpiä kuin muut. Kuuluvuus kesämökillä oli yksi tärkeistä asioista. Asiakaspalvelun piti toimia sekä suomeksi että ruotsiksi, ja siinä oli oltava riittävästi väkeä, tuotteella saisi mielellään olla profiilissaan myös paikallista ulottuvuutta ja hinnoittelun pitäisi olla yksinkertainen eikä tarjota liian monta vaihtoehtoa.

Pietarsaaren viimeinen puhelinkioski purettiin v. 2000. Pietarsaaren puhelinyhtiö oli asentanut puhelinautomaatin yleiseen käyttöön ensimmä­isenä Suomessa, v. 1899. Puhelin­kios­kien aikakausi kesti alueella siis 101 vuotta.

JNT ja Multi.fi hyväksyivät keskinäisen osakassopimuksen v. 2000. JNT sai hallituksen puheenjohtajan paikan Multi.fistä, jota voitiin tästä lähtien pitää JNT:n tytäryhtiönä.

Investoinnit nousivat v. 2000 erityisen suuriksi, 17 miljoonaan markkaan, joista osakeostoja tehtiin 6 miljoonalla, mutta kaikki pystyttiin toteuttamaan täysin omin varoin. Kilpailuvirasto oli ilmoittanut vaativansa osakeliittymän perusmaksun korottamista todellisia kustannuksia vastaavalle tasolle, ja se vaati suunnittelua yhtiön puolelta. Perusmaksuun arvioitiin tulevan 70 prosentin korotus.

Novacall

Omistajapiirin raju muutos oli Novacallille vuoden suurin tapahtuma. Taustalla oli yhtiön tarve vahvemmista lihaksista ja leveämmästä pohjasta, jotta se voisi tarttua kauppoihin ja toteuttaa niitä jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Neuvotteluja käytiin muiden puhelinyhtiöiden, erityisesti Kuopion Puhelin Oyj:n (KPY) ja Pohjanmaan Puhelinosuuskunnan (PPO) kanssa, mutta myös yhdessä pääomasijo­itt­aja Wedecon ja vientitakuulaitos Finn­veran kanssa. Jälkimmäinen vaihtoehto vaik­utti selvältä, kunnes Wedeco vetäytyi siitä viime hetkellä.

Uusi vaihtoehto nousi kuitenkin nopeasti Suomen 3G:n valittua Novacallin tuottamaan uuden operaattorin tarvitsemat call center –palvelut. Tehtävän arvioitiin tuottavan 25–30 miljoonan markan vuosiliikevaihdon. Ehtona oli, että toimintaa oli ainakin pääasiassa harjoit­et­tava Lahdessa. Tämän vuoksi toimin­taan oli syytä sitouttaa paikallinen puhelin­yhtiö, Päijät-Häm­een Puh­elin Oyj (PHP), ja samoin edellytyksin – paikallinen call center Kuopioon – myös KPY lähti mukaan yhteistyöhön.

Novacall oli siis yhtäkkiä valtakunnallinen hanke, jossa oli kolme tasavertaista omistajaa. Sopimus saatiin valmiiksi ennen vuoden loppua. Sen mukaisesti JNT osti Pietarsaaren, Uuden­kaarlepyyn, Pedersören ja Luodon Nova­call-osak­keet. ”Paremmat mahdollisuudet yhtiön myönteisen kehityksen jatkumiselle” ja ”JNT:n riskinotossa hallittu taso” kuuluvat kommentit JNT:n vuosikertomuksessa. Tavoitteena oli luoda Suomen johtava call center. Suomen 3P:n osalta kaikki suomen­kie­liset palvelut hoidettaisiin toimistoaikana Lahdessa, kun taas ruotsin­kiel­iset palvelut ja suomen­kiel­iset palv­elut toimistoajan ulko­puo­lella hoidettaisiin Pietar­saaressa.

Novacallin muutakin toimintaa laajennettiin vuoden mittaan. Uusi asianhallintajärjestelmä otettiin käyttöön. Yhteistyö riikinruotsalaisen Importancia-yhtiön kanssa toi uusia kansain­välisten asiakkaiden toimeksiantoja. Finnet Inter­national valtuutti outbound-toiminnan. CITYPocket-konseptia kaup­unki­turi­smin markkin­oimiseksi valmis­teltiin lanseera­ttavaksi neljään­toista kaupu­nkiin Suom­essa.

Yhteistyö Väestörekisterikeskuksen kanssa ei kuitenkaan sujunut kovin hyvin, muun muassa koska se alkoi kilpailla Novacallin yhteis­työ­kump­panin kanssa. JNT:n hallitus totesi kesäkuussa 2000, ettei Novotrustin toiminta ollut kehittynyt toivotulla tavalla, mutta hallitus pää­tti kuite­nkin 15 prosentin omistus­osuutensa mukaisesti maksaa 600 000 markkaa lisää yhtiön osakepääomaan.

Playstation-pelikonsolin käsiohjain. Suurmenestys edelleen v. 2000 vaikka Sony toi markkinoille Playstation 2:n.

Jan-Erik Frostdahl kirjoitti Jakobstads Tidningiin pitkän artikkelin, jossa hän selvensi osakeannin taustaa ja tarkoitusta. Osakeannissa ei ollut kyse siitä, että JNT:llä olisi talousongelmia.

”Kaikki toki ymmärtävät, että jos viiden lähivuoden aikana aiomme investoida n. 50 miljoonaa markkaa, ei 1,2 milj. markan pääomakorotuksella ole minkäänlaista rahoitusteknistä merkitystä. Sitä vastoin olemme katsoneet, että omistajien syvällisempi sitoutuminen yhtiöön on periaatteellisesti tärkeää. Jos yhtiöllä on vahva kunnallinen omistajaryhmä, yhtiön johdolla olisi parhaat edellytykset toteuttaa aluetta hyödyttäviä investointeja, jotka samalla palvelisivat vahvuutena liiketoimissa.”

Frostdahl esitti kaksi perustelua vahvalle kunnalliselle omistukselle. JNT:n toiminnassa oli voimakas ’public service’ –leima eli ’palvelua kaikille’, vaikka yhtiö toimikin yritystalo­udelli­selta pohjalta. Ja omist­ajat/tila­ajat olivat mitä suurimmassa määrin paikallisia veronmaksajia.

Mutta tämä tarjosi kuitenkin perustelun niille, jotka pitivät puhelinosakkeita kaupankäyntiin soveltuvina arvopapereina. Miksi osakeantia ei suunnattu kaikille omistajille? Ja miksi merkintähinta oli niin alhainen?

Muutama kirje postissa

Allan Blom lähetti näistä lähtökohdista kirjeen JNT:n hallitukselle ja toimitusjohtajalle 7. tam­mikuuta 2000. Osakeyhtiölain mukaan ei saanut, Blom selitti, tarjota osakkeenomistajalle epäoikeutettua etua muiden osakkeenomistajien kustannuksella. Osakkeenomistajan etuoik­eud­esta poikkeamista ei osakeannissa myös­kään voinut tehdä ilman 'painavaa talo­udellista syytä', kuten toisessa viittauksessa osakeyhtiölakiin todettiin. Ja viimeisenä kohtana, osakeantia ei saanut suunnata ’kenellekään yhtiön lähipiiriin kuuluvalle’. Blomin mukaan tähän piiriin kuului mm. Pietarsaaren kaupunki.

Allan Blom oli lisäksi teettänyt Ernst & Youngilla JNT-yhtiön varallisuusarvion julkisten tilinpäätöstietojen pohjalta ja saanut osakkeen arvoksi vähintään 323 markkaa. Blom vaati nyt, ettei osakeantia toteutettaisi. Hän kiinnitti lopuksi JNT-johdon huomiota siihen, että osakeannin toimeenpanolla hallitus joutuisi rikosoikeudelliseen vastuuseen ja pakottaisi hänet yhtiön osakekirjan omistajan omi­na­isuudessa vaatimaan vahingonkorvausta.

Allan Blom julkaisi kirjeensä Jakobstads Tidningissä muutamaa päivää myöhemmin. Se sai Helsingin Puhelinyhtiön hallituksen silloisen puheenjohtajan Kurt Nordmanin reagoimaan. Nordman oli käymässä vanhassa kotikunna­ss­a­an Oravaisissa ja sattui lukemaan JT-art­ikk­elin. Hän kirjoitti nyt JT:n mieli­pide­palstalle jutun, jossa hän katsoi, että osakeannin ehdot oli ”vali­ttu onnettomasti”. Vanhat omistajat mene­ttä­isi­vät 16 % yhtiöstään, koska uudet osak­keet jae­tta­is­iin ”pikku roposilla” pienelle valitulle ryhmälle.

Kurt Nordmanilla oli HPY:n monien kauppojen ansiosta huomattavan laaja kokemus tämän­tyyppisistä omistusasioista. Hän vertasi tilan­ne­tta Joensuun puhelinyhtiön hiljattain HPY:lle suuntaamaan osakeantiin. Joensuu­lais­yhtiö oli suunnilleen kaksi kertaa JNT:n kokoinen, ja osakeanti oli perustunut yhtiön 250 miljoonan markan arvoon. Toisin sanoen JNT:n arvon

Mikael Wahlström.

Kurt Nordman.

pitäisi olla suunnilleen puolet siitä ja osakeannin osakkeiden noin 20 milj. markan arvioisia, joten laskelmien mukaan yhden osakkeen arvo olisi runsaat 700 markkaa.

Kaksi päivää mielipidekirjoituksen jälkeen JNT:n hallitus sai kirjeen, jossa Mikael Wahl­ström – joka esittäytyi yhtiön osakke­enom­istajaksi – varoitti aikovansa ryhtyä ”tarpeellisiin toimenpiteisiin” saadakseen hyvitystä siitä vahingosta, jota osakeanti aiheuttaisi ei vain hänelle vaan kaikille osakkeenomistajille. ”Asiantuntevien tietojen” mukaan, kuten hän kirjoitti, osakeannin osakkeiden todellinen arvo oli 20 milj. markkaa tai enemmän. Aivan ilmeisesti Wahlström oli lukenut Nordmanin kirjoituksen. Wahlström myös luultavasti pyytäisi poliisia tutkimaan, olivatko JNT:n toiminnasta vastaavat mahdo­llisesti syyllistyneet petokseen tai epärehellisyyteen.

Samana päivänä saapui toinenkin kirje, saantitodistusta vastaan. Kirjeessä Allan Blom halusi lisätä, että JNT:n menettely ”muistuttaa laitonta maksua yhtiön varoista”. Hän ilmoitti toimittaneensa Patentti- ja rekisterihallitukselle kirjeen, jotta se osakepääoman korotuksen rekisteröinnin yhteydessä voisi ratkaista, onko JNT noudattanut lakia.

Kohtaaminen oikeudessa

Kuten näkyy, viesteissä ei totisesti hymistelty ja se oli muistutus siitä, ettei vanha, tilaajien omistama puhelinyhtiö voinut rakentaa toimintaansa entisen varaan.

Mutta eivät JNT:n hallituksen jäsenetkään olleet mitään eilisen teeren poikia. Hallitus kävi joulukuussa 1999 ensimmäisen pitkän keskustelun osakeannin arvostelusta. Asian muodollinen menettely koettiin oikein hoidetuksi. Jos jollain oli moitittavaa, se pitäisi suunnata yhtiökokousta vastaan. Hallitus ei ollut vastuussa, koska se oli toiminut yhtiökokouksen valtuutuksen puitteissa. Samalla todettiin, että jos tuomioistuin todella toteaisi asiassa muotovirheen, osakeantia ei voitaisi toteuttaa.

JNT pidensi suunnatun osakeannin aikaa vuoden 2000 helmikuun loppuun, mikä antoi Pietarsaaren kaupungille aikaa myydä erä osakkeita Multi.fille ja näin supistaa kaupungin omistusosuus JNT:stä alle prosenttiin. Sen jälkeen osakeannille ei ollut muodollisia esteitä. Hallitus kirjasi tilintarkastajien arvion, ettei merkintähinta tarjonnut etua yhtiön muihin osakkeenomistajiin nähden.

Osakeanti vietiin nyt rekisteröitäväksi, jolloin Mikael Wahlström haki käräjäoikeudelta väliaikaista täytäntöönpanokieltoa. Kun se hylättiin, Wahlström valitti hovioikeuteen, jossa hän esitti uutena todisteena, että hän oli vasta pääkäsittelyssä saanut tietää 40 markan merkintähinnasta per osake, johon ei liittynyt velvollisuutta liittymän ostamisesta. Hovioikeus kumosi elokuussa käräjäoikeuden päätöksen, kuitenkin vain siltä osin, että osakepääoman korotuksen rekisteröintiä lykättäisiin toistaiseksi. Se kuitenkin avasi Wahlströmille mahdollisuuden kanteen nostamiseen JNT:tä vastaan suunnattua osakeantia koskeneen hallituksen päätöksen väitetyn pätemättömyyden vuoksi.

JNY päätti puolestaan viedä asian korkeimpaan oikeuteen.

Marian galleria: Marcus Renlund

”Asiakassuuntautunut tekniikan ja puhelinliikenteen osaaja.”

Marian galleria: Saija Söderlund

”Määrätietoinen ja tarkka ekonomi jolla on numerot hallussaan. Pitää haasteista.”